Joutsenon Veneseura ry
Yhdistyksen tarkoituksena on herättää, kehittää, edistää ja tukea veneily- ja purjehdusharrastusta, sekä jäsentensä venetuntemusta ja vesillä liikkumisen taitoja. Yhdistys toimeenpanee kursseja ja käytännön harjoituksia, järjestää kilpailuja ja vaikuttaa veneilynolosuhteiden kehittämiseen Saimaan vesistöalueella.
Venesatamassa on yli 200 laituripaikkaa, yli 50 maapaikkaa rannassa, talvisäilytysalue noin 100 veneelle. Paikkoja vuokrataan sekä veneseuran jäsenille että ulkopuolisille. Jäsenten käytössä on Keski-Lylyn saaritukikohta.
Veneseuran satama sijaitsee Lappeenrannan Joutsenon Likosenlahdessa osoitteessa Poijutie 4, 54100 Joutseno (61°08,4′ 28°29,8′). Virallinen saapumisreitti satamaan 2,4 m väylää pitkin lähtee Saimaan syväväylältä Muukonsaaren länsipuolelta. Satamaan pääsee myös Muukonsaaren eteläpuolelta Muukonsalmea pitkin, mutta veneseura ei suosittele tämän reitin käyttämistä.
Veneseura viestii jäsenille ja venepaikkaa vuokraaville kotisivujen lisäksi veneseuran Facebook-sivuilla ja sähköpostitse. Sääntömääräisistä kokouksista ja venemessumatkoista pyritään ilmoittamaan Joutseno- ja Etelä-Saimaa -sanomalehdissä. Lisäksi veneseuran jäsenille on luotu Whatsapp-yhteisö, johon voit liittyä lähettämällä Whatsapp viestin-kommodorille.
Veneseuran tiedotteet
Joutsenon Veneseuran tiedottaa veneseuran ja sataman tapahtumista aktiivisesti. Voit seurata lukea uusimmat tiedotteet sekä Veneseuran tiedotteet-osiostamme ja Facebook-sivustoltamme.
Ma 4.5. Huoltomies aloittaa työskentelyn satamassa (4.10. asti)
Kolmatta kesää peräkkäin huoltomies Karjalainen aloittaa työt satamassa. Jos havaitset satamassa...
La 5.9.2026 Rapukekkerit Keski-Lylyssä
Keski-Lylyn perinteiset rapujuhlat ovat taas täällä Lauantaipäivä alkaa iltapäiväkahveilla...
Pe 25.9. isojen nosto, La 3.10. pienet veneet Hiab nosturilla
Perjantaina 25.9.2026 kello 07.00 tulee isojen veneiden nostoa varten nosturi satamaan. Nosturi on...
Lokakuu 26: Laituri hinataan pois Keski-Lylystä ja tukikohdan kesäkausi päättyy
Lisätietoja veneseuran whatsapp yhteisössä "Keski-Lylyn tukikohta" kanavalla.
Lokakuu 26: yöpäivystykset satamassa päättyvät (kameravalvonta jatkuu)
Vuoden 2026 yöpäivystysvuorot tullaan varaamaan osoitteessa https://www.venekerhot.fi/joutseno
Loka-marraskuu 26: yhdistyksen syyskokous ja kauden päättäjäiset
Syyskokouksen työjärjestys yhdistyksen sääntöjen mukaan: Syyskokouksen työjärjestys...
Edullinen ja turvallinen veneen talvisäilytys Joutsenon venesatamassa
Joutsenon Veneseura tarjoaa edullista ja turvallista veneen talvisäilytystä Joutsenossa kätevästi...
Likosenlahden venesataman yleissuunnitelma – lopullinen versio (2025)
Likosenlahden venesataman yleissuunnitelma – lopullinen versio (2025) Joutsenon Veneseuran...
Veneseura Facebookissa
Tästä löydät Veneseuran viimeisimmät julkaisut Facebookissa. Veneseuran Facebook-sivuilla on ajankohtaista tietoa, jota ei välttämättä löydy kotisivuiltamme. Käy ottamassa sivustomme seuraantaan, niin pysyt ajantasalla sielläkin!
Veneseuran jäsenille on luotu myös Whatsapp-yhteisö, johon voit liittyä lähettämällä Whatsapp-viestin kommodorille.
Keski-Lylyn tukikohta
Venesataman palvelut
Palvelut vierasveneilijöille
Venepaikkojen varaukset
Venesataman sijainti
Joutsenon venesatama sijaitsee Joutsenon Likosenlahdessa, osoitteessa Poijutie 4, 54100 Joutseno.
Veneilysää Joutsenon alueella
Säätiedot tulevat windy.com-palvelusta. Voit suurentaa ja pienentää kartan näkymää hiiren rullalla tai kartan +/- painikkeista. Kartan kohtaa voi siirtää raahaamalla.
Joutsenon venesataman tapahtumakalenteri
Joutsenon Veneseura järjestää satamassa erilaisia kaikille avoimia tapahtumia ja kilpailuja, joissa jäsenet voivat mitellä taitojaan ja nauttia yhdessäolosta. Näihin kuuluvat esimerkiksi kalastuskilpailut, purjehduskisat ja yhteiset retket. Tapahtumat tarjoavat oivan mahdollisuuden tutustua muihin veneilijöihin ja luoda uusia ystävyyssuhteita.
La 5.9.2026 Rapukekkerit Keski-Lylyssä
Keski-Lylyn perinteiset rapujuhlat ovat taas täällä Lauantaipäivä alkaa iltapäiväkahveilla...

